Kategoria: Yleinen

Kunnollinen Tehtävä Nepalissa, Osa 1

Eero Mäkitalon retkikunnan varsinainen vuoristovaellus alkoi 1470 metrin korkeuteen pystytetystä Syabrubesin kylästä Nepalista hieman alavammilla mailla vietettyjen päivien jälkeen. Huolelliset alkuvalmistelut varmistivat, että 32 retkikuntalaista saattoi rauhallisen mielen ottaa suunnan kohti Langtangin kansallispuistossa kohoavaa Baden-Powell Peak -vuorta, jonka etäisyys Nepalin pääkaupungista Kathmandusta on noin 100 kilometriä.

Vuoristovaelluksen ensimmäisenä päätepisteenä oli veikeästi nimetty Lama Hotel -kylä 2470 metrin korkeudessa, jossa väsyneitä suomalaisia odotti säntillisesti pystytetty telttarykelmä ja ansaittu lepotauko. Runsaan 1000 metrin nousu koitteli ensimmäistä kertaa kunnolla jokaisen trekkaajan tahdonvoimaa, mutta näihin tuhanteen metriin mahtui monenmoista upeaa maisemaa, joiden ihastelu vei rasitukselta terän. Toisiaan tukien sinivalkoinen ryhmä saapui täysilukuisena perille Lama Hoteliin hämärän seuratessa heidän kannoillaan. Yksinkertaisista antimista loihditun herkkuillallisen jälkeen retkikunta kietoutui viimeisenä saapuneen matkalaisen huomaan.

Päivän parin kuluttua Eeron retkikunta tervehti Kyanjin Gompan kylää, joka on saanut nimensä siellä s

ijaitsevasta piskuisesta buddhalaisluostaristaan. Noin 3750 metrin korkeuteen ryhmä askelsi helpohkosti, sillä kylän pitkähkö raitti oli loivaa rinnettä. Kyanjin Gompassa muutaman kilometrin totuttua lähempänä paistava aurinko lämmitti suomalaisten maistuvaa lounastaukoa, jonka jälkeen jokainen halukas sai tilaisuuden kiivetä vielä ylemmäs luomaan katseensa horisonttia piirtävään jäätikköön.

Nyt on kuitenkin aika päästää retkikunta totuttelemaan lähes 4000 metrissä vallitsevaan ilmanalaan ja päättä Eeron Nepalin valloituksesta kertova, ensimmäinen Kunnollinen Tehtävä -päivityksemme näihin upeisiin mielikuviin. Pysy seikkailussa mukana…

Kunnollisen Tehtävän Petri Mähkä raportoi, Osa 2


Kunnollinen Tehtävä -sivun päivityksen kunniaksi julkaisemme Petri Mähkän kuntoraportin toisen osan jo nyt. Lue siis, miten Pasi Tenho ja Kirsimarja Kannisto-Härmälä suoriutuivat X-Method-harjoittelun ensimmäisestä osiosta.

Voima-raportti

Voiman ominaisuuksia harjoitettiin kuuden harjoitusliikkeen voimin, joita olivat maastaveto, etukyykky, vauhtipunnerrus, leuanveto, askelkyykky ja takakyykky. Harjoittelun tuloksien seurattavuuden takia harjoitusliikkeet tehtiin aina samalla tavalla käyttäen samoja suoritusaikoja sekä sarja- ja toistomääriä. Voimaliikkeitä suoritettaessa on tärkeää huomioida turvalliset suoritustekniikat, joten harjoitusjakson alussa niiden harjoitteluun on käytetty paljon aikaa. Tuloksien laskennassa ei ole otettu huomioon alussa käytettyjä harjoittelupainoja, jolloin oikeita ja turvallisia suoritustekniikoita vasta opeteltiin.

Pasi kehittyi voimaliikkeissään 105 % kaikki voimaliikkeiden keskiarvot yhteen laskettuna. Kirsimarjan kehitys voimaliikkeissä oli 91 % kaikkien voimaliikkeiden keskiarvona laskettuna. Erinomaisen kehityksen lisäksi molemmat oppivat todella hienosti voimaliikkeiden haastavat suoritustekniikat.

Kunto-raportti

Kunnon harjoittaminen tarkoittaa X-Method harjoittelussa kestävyyden ja voiman osa-alueiden kehittämistä samassa harjoitteessa, jossa mittarin virkaa toimittavat käytetty aika, matka ja kuorma. Kuntoharjoitteita harjoittelujaksossa oli 3 kpl, jotka koostuivat erilaisista lihaskuntoliikkeistä ja kestävyyden kehittämiseen soveltuvista menetelmistä, kuten suotu, naruhyppely ja niin edelleen. Tuloksien laskennassa ei ole otettu huomioon alussa käytettyjä harjoittelupainoja ja vajaita suorituksia, joita syntyi harjoittelun alussa heikon kunnon seurauksena.

Kunto-osioissa Pasin kehitys oli 35 % ja Kirsimarjan 63 % kaikkien kunto-osioiden keskiarvona laskettuna.

Kuntovalmentajan kommentit ensimmäisestä harjoittelujaksosta

Petri Mähkä on ylpeä molempien valmennettaviensa kunnollisista suoritteista tähän mennessä. Pienet hurraa-huudot ovatkin nyt paikallaan!

Mutta Petrin sanoin:

– Jotta totuus ei unohtuisi, niin täytyy kuitenkin muistaa, että ei näillä tuloksilla vielä kuuhun päästä ja tästä se harjoittelu vasta alkaa toden teolla harjoittelujakso 2:lla.

Kunnollisten Tehtävien Joukot jatkavat raportointiaan…

Kunnollisen Tehtävän Petri Mähkä raportoi, Osa 1

Petri Mähkän johtamien Kunnollisten Tehtävien ensimmäinen X-Method-harjoittelujakso on saanut päätöksensä sekä Pasi Tenhon että Kirsimarja Kannisto-Härmälän osalta. Kaksikko on keskittynyt täysillä kestävyytensä, voimansa ja kuntonsa harjoittamiseen. Siksi onkin aika päästää irti kuntovalmentajan laatiman väliraportin ensimmäinen osa.

Kestävyys-raportti

Kestävyyden kehittymistä harjoittelun kuluessa mitattiin kuntopyörää polkemalla niin, että pyörän kuormitusta nostettiin kahden minuutin välein polkemisnopeutta muuttamatta. Tämä testi toistettiin samalla tavalla jokaisessa harjoituksessa.

Pasi Tenho

Harjoittelujakson alussa tammikuussa Pasi polki kuormaan 12 asti ja samalla hänen sydämensä hakkasi pyöräilytahtia 146 kertaa minuutissa. Jakson lopussa hänen sydämensä oli jo hieman rauhoittunut ja löi samalla kuormalla 126 kertaa minuutissa. Tämän jälkeen Pasi jatkoi polkemista kuormalla 13, minkä jälkeen hänen sydämensä löi 136 kertaa minuutissa. Kuorma 13 aiheutti lopulta Pasin elimistölle pienemmän rasituksen kuin kuorma 12 harjoittelun alussa.

Kirsimarja Kannisto-Härmälä

Harjoittelun alussa tammikuussa Kirsimarja polki kuormaan 7 asti, jolloin hänen sydämensä löi 154 kertaa minuutissa. Harjoitusjakson päätteeksi Kirsimarja pyöritti vauhtipyörää kaksi kuormaa pidemmälle. Kuormalla 9 hänen sydämensä löi 151 kertaa minuutissa, mikä aiheutti hengitys- ja verenkiertoelimistölle saman rasituksen kuin kuormalla 7. Näin ollen Kirsimarjan hengitys- ja verenkiertoelimistö pystyy nyt tuottamaan huomattavasti suuremman tehon samalla rasitustasolla kuin harjoittelun alussa.

Voima- ja kunto-raportit luet päivityksen toisesta osasta…

Motivoiva tehtävä Leaf Areenalla


Treenimotivaatio syntyy treenaamalla, ja näin on käynyt juuri Jyrki Heilälle. Pitkin poikin Suomea suhaava toimitusjohtaja on löytänyt kuntovalmentajansa Kirsin ja Leaf Areenan huomasta vuosikymmen sitten kadonneen liikunnan kipinän. Ilman suuria odotuksia Kunnolliseen Tehtävään liittynyt Jyrki Heilä on jopa itsekin yllättänyt siitä, miten hyvin hänen treeninsä ovatkaan liikkeelle nytkähtäneet. Ja vielä yllättyneempi koko asiasta on kuntovalmentaja Kirsi Ahonen, joka sai ohjattavakseen puolikuntoisen ja korkean verenpaineen kanssa taistelevan miehen.

Leaf Areena on varsin fiksusti pystytetty juuri Jyrkin työmatkan varrelle, joten yksi lisämutka treenipäivässä ei ole työn ja tuskan takana. Hän treenaa kaksi kertaa viikossa Kirsin johdolla ja kertaalleen omatoimisesti (Leaf Areenalla tämäkin hetki kuluu). Jyrkin otteita ovat tähän mennessä saaneet maistaa niin soutulaite kuin kuntopyöräkin, mutta paljon Leaf Areenan tehtäväkojearsenaalista on vielä testaamatta. Kirsi tosin haluaakin pitää treenit aluksi tiukassa linjassa.

Suurena yllätyksenä Jyrki on jo nyt todennut verenpaineensa ja painonsa laskeneen aikaisemmasta, eikä uusiksi muotoiltu ruokavaliokaan ole sen suurempia tuskia tuottanut. Kolmen viikoittaisen treenikerran jälkeen Jyrki on tosin vielä varsin väsähtänyt, mutta hän ei voisi olla tämän enempää tosissaan Kunnollisen Tehtävän kanssa. Jyrki Heilä onkin erittäin tyytyväinen siitä, että uskalsi ottaa kontolleen Kunnoton-statuksen. Onneksi se kohta muuttuu Kunnolliseksi.

Jyrkin strategiset numerot paljastavat herran mainion kunnollisen etenemisen. Aikavälillä 7.1.–30.1.2013 on tapahtunut seuraavaa:

KEHON KOOSTUMUSANALYYSI

Paino
07.01.2013: 97,7 / 30.03.2013: 92,6 kg / Tulos: -5,1 kg

Kehon rasvamassa
07.01.2013: 26,6 kg / 30.03.2013: 23 kg / Tulos: -3,6kg

BMI 
07.01.2013: 29,8 / 30.03.2013: 28,3 / Tulos: -1,5

Rasvaprosentti 
07.01.2013: 27,2 / 30.03.2013: 24,8 / Tulos: -2,4

Vyötärönympärys 
07.01.2013: 97 cm / 30.03.2013: 94 cm / Tulos: -3 cm

Fitness-pisteet 
07.01.2013: 74 / 30.03.2013: 76 / Tulos: +2

Yhdentoista viikon treenituloksena loistofiilis


Ensimmäinen X-Methodin kolmesta harjoitusjaksosta on nyt Pasi Tenhon osalta kuntoiltu. Yhden jakson suunniteltu kesto on kahdeksan viikkoa, mutta Tenhon pienten sairastelujen ja golf-matkojen myötä hänen Kunnollinen Tehtävänsä on tähän mennessä viivästynyt kolmisen viikkoa. Kunnollista edistymistä on kuitenkin tapahtunut, sillä Tenhon paino on pudonnut yhdentoista viikon kuluessa seitsemän kiloa ja mittanauhakin kulkee vyötärönympäryksellä kymmenen senttiä lyhyemmän matkan. Herran yleisfiilikset ovat siis varsin loistavat. Ja kuten kaikilla muillakin kunnottomilla, Tenhon vireystila on täysin toista kastia kuin vuoden alussa ja uudet ruokailutottumuksetkaan eivät ole aiheuttaneet ongelmia. Proteiinipitoinen ruokavalio ja X-Method kaiken kaikkiaan sopivat Pasi Tenhon pirtaan.

Vaikka kuudentoista viikon X-Method-rupeama on vielä edessä, Tenho on jo nyt päättänyt jatkaa kuntovalmentajansa Petri Mähkän johdolla treenaamista Kunnollisen Tehtävän päätyttyä. Herrat ovat sopineet jatkavansa yhteistyötään yhden treenikerran parissa viikoittain. Tammikuun alussa Tenho uumoili ryhmäpaineen pitävän hänen Tehtävänsä tunnollisena, mutta toisin kävi. X-Method ja Petri Mähkä ottivatkin Tenhosta tukevan niskaotteen.

Kunnoton herramme treenaa viisi kertaa viikossa päiväsaikaan. Samalla kun muut työmyyrät hörppivät iltapäiväkahvejaan siinä kello kahden kieppeillä, Tenho vuodattaa hikeä Leaf Areenalla. Voipa sama toistua viikonloppuisinkin. Koska Tenho kuuluu myös Kunnottomien salaiseen G.O.L.F.-organisaatioon, hän kurittaa golf-palloja Leaf Areenan Golf Maailmassa ainakin kaksi kertaa viikossa tai poukkoilee Euroopan golf-kentillä hieman epäsäännöllisemmin. Kuten arvata saattaa, Pasi Tenhon golf-pallot viuhuvat viherkenttien yllä entistä paremmin, voimakkaammin ja tarkemmin. Kunnollinen-status häämöttää jo horisontissa.